lauantai 24. lokakuuta 2015

Muutoksia

Hei! Teen nyt tälläisen vähän niin kuin välipostauksen, koska juuri nyt minulla ei ole aihetta tehdä mitään kunnollista postausta. Minulla on siis ihan muutama asia.
 Eli siis, niin kuin mainitsin viime postauksessa, olen nyt tehnyt tuon bannerin. Se on vielä todella sekava, mutta tein sen niin monta kertaa, etten nyt jaksa hetkeen:) Se ei näytä hirveän hienolta ainakaan minun puhelimellani, mutta tietokoneella se näyttää oikean kokoiselta. Sitä oli muuten aika vaikea rajata juuri oikean kokoiseksi. Haluaisin vaihtaa vielä tämän blogin taustan, mutten ole oikein varma saako netistä noin vain ottaa.:/
  Seuraava asiani koskee lukijoitani. En tiedä onko minulla edes yhtään lukijaa, joten lisäsin lukijapalkin. siihen voi "liittyä" jos haluaa. Nyt siinä ei siis ole ketään. Liity ihmeessä jos sinua vähänkään kiinnostaa!
   Ja sitten vielä viimeinen asia. Eli olen nyt päättänyt päivän, jolloin aina teen postauksen. Päivä on perjantai. Esimerkiksi tänään ei ole perjantai, mutta tästä edespäin postaus tulee joka perjantai. On helpompi päättää yksi päivä, kuin "joku random päivä vaan teen". Eipä mulla oikeen muuta, tää postaus oli kyllä tosi lyhyt, mutta ensi perjantaihin!:)





moikka!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Harry Potter ja viisasten kivi

Hei! Ostin muutama päivä sitten Harry Potter ja viisasten kivi kirjan. Tosin se ei ole se "normaali" vaan se on se kuvitettu versio. Kuvitukset ovat todella hienoja ja kirjaa on kiva lukea kun melkein jokaisella aukeamalla on joku kuva. Omani ostin ihan kirjakaupasta, mielestäni niitä ei saa vielä muualta(?) En siis varma ole, mutta en ole nähnyt niitä vielä muualla kuin kirjakaupoissa. Se on siis aika uusi. Kirja maksoi n. 30 euroa. Se on mielestäni aika paljon, mutta se kannatti. Kirja on paljon isompi kuin luulin. Näytän muutaman kuvan kirjasta.





Tässä on siis kirja. Kuva näyttää epätarkalta, mutta se johtuu ehkä siitä kun kirjan kanteen on piirretty "höyryä". Kirjassa siis mukana tulee tuo punainen "nauha" joka on tarkoitettu kirjanmerkiksi. 




Tässä kuvassa tarkennus on jossain aivan muualla:D Mutta kuvassa on kirjan yksi aukeama. Jos en aivan väärin muista, tässä kohtaa taitiin olla Irvetassa?




Tämä oli sitten ihan pakko näyttää. Tässä on kirjanmerkki joka tuli tuon kirjan mukana. Tuon pöllön on siis piirtänyt kirjan kuvittaja, eli tämä kuuluu siihen. Takana on kuva kaikista Potter-kirjoista.


Ja juu, tästä aiheesta ei ollut sitten enempää:D 
Mutta, olen nyt tehnyt tuon bannerin ja tiedän, se on vähän outo, mutta olen tehnyt sen niin monta kertaa uudestaan, etten enää jaksa hetkeen:D Mutta, eipä mulla muuta, seuraavaan postaukseen!!




Moikka!






tiistai 13. lokakuuta 2015

Harry Potter tag

Heippa! Tänään teen Harry Potter Tagin. Teen tän siks, että oon just saanu luettuja Potterit  ja katsonut elokuvat. Ja myös siksi, että ne ovat mun lempi kirjoja ja lempi elokuvia. Ja juu, tiedän... Tulee taas Potter-aiheinen postaus, mutta mikäpä siinä, kun ite tykkään tehä näitä ja mun blogihan kertoo mun elämästä, johon liittyy aika vahvasti Potterit. Aloitetaan!

1. Lempi kirja?

Kaikki ovat hyviä, mutta ehkä Puoliverinen prinssi, ja Kuoleman varjelukset.


2. Lempi elokuva?

tykkään kaikista. Tästä en voi sanoa mistä tykkäisin kaikista eniten.


3. Kirja, josta pidät vähiten?

Azkabanin vanki on jotenkin hieman tylsä.


4. Missä kohtauksissa itkit? 


Hmm... Ehkä hieman siinä, kun Dobby kuoli. Mutta en siis sillä tavalla itkenyt, vaan tuli kurja olo.  Se oli kamalaa. Mulla on aina sillee et jos joku eläin kuolee (tiiän kotitontut ei oo eläimii) niin se on niin surullista... Tosin Dobbyhan ei oo eläin, eikä sitä ihmiseksikään luokitella...

5. Lempi hahmo?


Tykkään Ginnystä, Lunasta, Dobbysta,  Harrysta,  Hermionesta,  Ronista,...


6. Mikä olisi suojeliuksesi?


Suojeliukseni olisi lammas. En tiedä miksi, olen vain päättänyt niin.


7. Tahtoisitko omistaa seljasauvan, elpymyskiven vai näkymättömyysviitan?



Seljasauvan. Tosin näkymättömyysviittakin houkuttelisi, mutta taidan päätyä seljasauvaan.



8. Missä tuvassa olisit?

Korpinkynnessä.


9. Jos voisit tavata kenet tahansa näyttelijöistä, kenet tapaisit?


Ehkä Emma Watsonin, Daniel Radcliffen, (toivottavasti kirjoitin oikein) ta Rupert Grintin.


10. oletko pelannut mitään videopeleistä?


Juu olen, jos wii peli lasketaan(?) En oikein tiedä että onko se sama asia...  edellinen postaukseni kertoo siitä wii-pelistä:D, jos kiinnostaa.


11. Jos olisit huispausjoukkueessa, mitä paikkaa pelaisit?


Olisin etsijä.

12. Oletko tyytyväinen loppuun?



Juu olen. Tosin se loppu on jotenkin vähän surullinen, ehkä se johtuu siitä koska tajuaa ettei Pottereita oo sen enempää.:C


13. Paljonko Harry Potter merkitsee sinulle?


 paljon:D








Tässä vielä kuva jonka löysin netistä, kyseessä on siis tylypahkan vaakuna:D







Eipä mulla muuta...


Heippa!:D




sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lego Harry Potter

Heippa! Sain vihdoinkin Wiin asennetuksi ja rupesin pelaamaan. Minulla on siis Lego Harry Potter years 1-4 ja Lego Harry Potter years 5-7. Nuo ovat siis pelien nimet. Peleissä siis on sellaisia tehtäviä, joita pitää ratkaista. Jotkut ovat vaikeita, ja niihin jää jumiin. Idea on siis se, että ne tehtävät liittyvät jotenkin Harry Potterien juoneen, eli esimerkiksi pitää käydä Irvetassa jne. Sitten välissä on aina sellainen pieni videonpätkä, että sitä juonta päästään eteenpäin. Ja tosiaan tuossa ensimmäisessä pelissä, jossa on vuodet 1-4, on siis tehtäviä niistä neljästä ensimmäisestä elokuvasta ja niitä mennään järjestyksessä. Huh, sekavaa. Pelaan itse vasta tuota ensimmäistä peliä, eli nämä kuvat  ovat siitä. Olen pahoillani kuvien laadusta, pelin laatu oli jotenkin huono, en tiedä mistä johtui, varmaan siitä levystä kun siinä oli jotain naarmuja. Mutta, tässä muutama kuva.



Eli tässä on nämä pelit. Nämä ovat siis wiille. Pelaan itse vielä tuota oikeanpuoleista, kun olen sen päässyt läpi niin aloitan tuota vasemmanpuoleista.







Tässä kuva siitä aloituksesta. Peli on siis englanniksi.







Tässä on siis kuva siitä, kun Harry on viistokujalla tässä pelissä. Toivottavasti kuvasta saa edes jotain selvää...






Viimeinen kuva on siis Tylypahkasta. Tykkään todella paljon tämän pelin Tylypahkasta, se on jotenkin kiva. 




Tämä postaus oli siis tämmöinen esittely ehkä enemmänkin, mutta voisin joskus tehdä sellaisen vähän niinkuin "oikean" pelipostauksen. En tiedä kyllä, miten sen toteuttaisin, mutta katsotaan:) Ja vielä kerran pahoittelen näiden kuvien laatua..:D Mutta, eipä mulla muuta.


Moikka!





keskiviikko 7. lokakuuta 2015

YSTÄVÄTESTI

Heippa! Tein kaverinin Suippiksen kanssa ystävyystestin. Kysymykset ovat siis semmoisesta yhdestä kirjasta. Eli siis otettiin aina yks kysymys siitä kirjasta ja sen toisen piti arvata kumman se valitsee. 
Tehtiin sillä tavalla että Suippis vastas niihin kysymyksiin että mitä se luulis et mä tykkään. Sit mä vastaan et mikä on oikee vastaus.Aika sekavaa, mutta toivottavasti ymmärsitte. Mun kaverin blogin oon siis jo tänne linkannu, mutta laitan sen nyt tänne uudestaan. Pääset sinne siis tästä.  Aloitetaan!

S= Suippis
T=Tuikku



LAULAMINEN VS TANSSIMINEN

S: laulaminen
T:laulaminen

MATEMATIIKKA VS KUVATAIDE

S:kuvataide
T: kuvataide

LENKKEILY VS LENTOPALLO

S: lentopallo
T: lenkkeily

HIEKKARANTA VS VUORISTO

S: hiekkaranta
T:molemmat...

ILTAKUKKUJA VS AAMUVIRKKU

S: iltakukkuja
T: iltakukkuja, koska en todellakaan jaksa aikaisin nousta aamulla.

PYSYTTELEE TAKA-ALALLA VS JOUKON KESKIPISTE

S: pysyttelee taka-alalla
T: pysyttelee taka-alalla

POPSTARA VS FILMITÄHTI

S: popstara
T: filmitähti

PIZZA VS PASTA

S: pizza
T: pizza

KIRKKAAT VÄRIT VS PASTELLIT

S: kirkkaat värit
T: kirkkaat värit

PYÖRÄILY VS CRUISAILU

S: cruisailu
T: pyöräily

SIPSIT VS POPCORNIT

S: sipsit
T: sipsit







Tosiaan 6/10. :) Siis, ei nyt aina puhuta tällasista asioista:) Mut kuitenkin tämmönen postaus tää oli, me tehään vielä ehkä toinenkin osa. Ei mulla muuta.:)


                  moikka!


lauantai 3. lokakuuta 2015

Syksy

Heippa! Nyt kun syksy on tullut, ajattelin tehdä blogipostauksen siihen liittyen. Muutamasta kuvasta ei tule heti mieleen syksy, mutta ajattelin laittaa ne silti. Kuvia on vain muutama, koska en jaksanut lähteä kuvailemaan hirveän kauas. (Kuvat ovat siis oma ottamiani, ethän kopioi).







Ensimmäinen kuva on siis syksyn lehdistä. Tuo harmaa tausta sopi tuonne niin hyvin, että oli pakko ottaa kuva:)








Seuraava kuva on siis omenasta.:) Tämän kuvan otin, koska kynteni olivat saman väriset ja mielestäni kuvasta tuli ihan kiva.










Tämä kuva on siis sellaisesta todella pienestä "vesiputouksesta" jonka vierellä on syksyn lehtiä. Jotenkin syksyisin se näyttää paljon kivemmalta kuin esim. kesällä.









Tämä kuva on ehkä suosikkini. Tässä on siis puu joka on täynnä punaisia, keltaisia ja vihreitä lehtiä. Näyttää jotenkin todella kivalta luonnossa. On se tässä kuvassakin hieno:)








Tässä oli siis nyt tämä postaus. Kuvia ei ollut todellakaan paljon, mutta halusin tehdä tämän silti. Kiitos kun luit postauksen!



Moikka!